Turussa lokakuussa 2020: Haluaisitko oppia kirjoittamaan omia lauluja?

Sanoittajayhdistys vinkkaa: Laululyriikan Intro -kurssi aloittelevalle laululyyrikolle käynnistyy Turussa lokakuussa

Laulu jättää sanomasi soimaan ihmisten mieleen, parhaimmillaan ikivihreänä vuosikymmeniksi. Jos haluat kertoa viestisi koko maailmalle tai kaikkein rakkaimmallesi, tee lauluteksti. 

Laulun kirjoittaminen on oma taiteenlajinsa, joka pitää opetella aivan kuten muutkin taidot. Laulutekstien introkurssilla perehdymme sanoittamisen tekniikkaan ja työkaluihin alusta pitäen. Tehokas, selkeä, kiinnostava ja mieleen jäävä ilmaisu on laulunkirjoittajan tavoite. Koulutuksessa hankimme työvälineitä tällaisten biisien rakentamiseen ja valamme rohkeutta omaperäiseen, mutta kuulijat tavoittavaan ilmaisuun. 

Laululyriikan Intro -kurssin kovaa ydintä on omien tekstien tekeminen, niistä saatu vertais- ja asiantuntijapalaute ja ohjaus tekstien kehittämiseen kohti persoonallista ja kuulijaa hivelevää ilmaisua. 

Opettajina toimivat pitkän linjan muusikko, kitaristi-laulaja ja äänimaailman monitoimimies J-P Salo, jolla on mittava kokemus laulutekstien kääntämisestä, muokkaamisesta ja kirjoittamisesta, sekä luovan kirjoittamisen opettaja, kirjailija, PsT Taina Kuuskorpi, joka ohjaa luovien tekstien syntyä eri kirjallisuudenlajien parissa. Hän on Suomen sanoittajayhdistyksen perustajajäseniä ja sen ensimmäinen puheenjohtaja. 

Koulutuksen tavoitteet

Osallistuja oppii laulujen sanoittamisen perusteet. Oman kirjoittamisen avulla sanoittajan luovuus yhdistyy uusiin taitoihin ja tietoihin laululyriikan kirjoittamisesta. 

Tavoitteena on harjoitusten ja kokeilujen kautta kirjoitustaitojen kehittyminen ja ja laulutekstien tarkastelun oppiminen. Tavoitteena on lisäksi oman tyylin etsiminen. 

Yhteiseksi tavoitteeksi asetetaan vähintään laulutekstin tai useamman valmistuminen koulutuksen loppuun mennessä jokaiselta osallistujalta. Olipa tavoitteenasi kirjoittaa lauluja omaan käyttöösi tai artisteille tarjottavaksi, jämäkän kirjoitusprosessin oppimisesta on iso apu. 

Koulutuksen kohderyhmä

Koulutus sopii suomenkielisestä laululyriikasta kiinnostuneille aloittelijoille ja sanoitustaitoaan kehittäville harrastelijoille. Pidemmällekin tähtääville vertaisryhmätyöskentely ja asiantuntijoilta saatava palaute ovat hyödyllisiä. 

Aiempi koulutus tai kokemus ei ole tarpeen, vaan tärkeintä on palo kehittyä kirjoittajana. Laulun sanoittaminen ei vaadi musikaalista taituruutta. Koulutus painottuu nimenomaan tekstien tuottamiseen, viestien saamiseen paperille musiikin rakenteisiin sopivasti.

Koulutuksen aikataulu

Kurssi alkaa torstaina 15.10.2020 kello 16-20. Muut kurssipäivät ovat to 29.10, to 12.11., to 26.11. ja la 12.12.  

Opetus tapahtuu luovan kirjoittamisen keskus Luovimen tiloissa osoitteessa Rauhankatu 13, Turku.

Kurssin hinta ja sisältö

Kurssimaksu 580 euroa (sis. alv). 

Kurssimaksuun sisältyy:

* Lähiopetuspäivät, 5 kertaa, yhteensä 20 lähiopetustuntia

* Ennakko- ja välitehtävät sekä tuntiharjoitukset

* Henkilökohtainen palaute omista lauluteksteistä

* Tukea oman laulutekstin tehotyöstämiseksi valmiiksi kurssityöksi

* Taustamateriaalipaketti

* Vertaisryhmän palaute ja tuki

* Kahvitarjoilut 

Ilmoittautumiset ja lisätiedot

Kurssille mahtuu mukaan 10–12 osallistujaa. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä ja kurssi toteutetaan, mikäli vähimmäisosallistujamäärä (8 hlöä) täyttyy.

Viimeinen ilmoittautumispäivä on perjantaina 2.10.2020. 

Pyydä tarkempi kurssiohjelma ja ilmoittaudu kurssille osoitteeseen taina.kuuskorpi@dnainternet.net tai puhelimitse 040 555 0111.

Voit myös kysyä kevään 2021 kursseistamme, mm. laulutekstien kääntämisen ja englanninkielisen laululyriikan alkeiskurssit alkamassa. Ennakkoilmoittautuminen kursseille käynnissä. Myös rikosnovellien kirjoittamisen kurssi alkaa syksyllä 2020.

Suomen sanoittajayhdistys ei ole mukana näiden kurssien järjestämisessä.